Kotona kuorrutan itseäni monilla kemikaaleilla, pesuaineilla, siivousaineilla ja kosmetiikalla. Olenkin monesti huomannut miettiväni, että voisin helposti vähentää perheemme kemikaalikuormitusta ja samalla säästää luontoa, valitsemalla mm. ekologisemmat ja turvallisemmat pesuaineet kotiimme.
Attitude on maailman ensimmäinen sertifioidusti
ympäristöystävällinen ja hiilidioksidineutraali kodinpuhdistussarja.
Attitude-tuotteet
on valmistettu yksinkertaisista, luonnollisista ainesosista, kuten
vedestä, eteerisistä öljyistä ja sitruunahapoista. Tämä takaa, että
kotisi on allergisoimaton, puhdas ja raikas, eikä kuormita
ympäristöä. Valmistaja
vähentää aktiivisesti hiilidioksidipäästöjään ja jäljelle jäävät
päästöt hyvitetään istuttamalla lisää puita. Myös päästöt, jotka
syntyvät tuotteiden kuljetuksessa Suomeen, hyvitetään. Kaiken tämän hyvän lisäksi tuoksut ovat minulle tärkeitä ja myös siksi päädyin Attitude-merkkisiin pesuaineisiin, sillä näissä tuotteissa on hyvällä tavalla hieman erilaiset tuoksut kuin muissa ekologisissa pesuaineissa.
Käsitiskiaineessa on tuoksuna on greippi ja bergamotti. |
Tiskiaine toimii siinä missä muutkin, mutta nyt tiedän etten kuormita jätevettä enää turhilla kemikaaleilla, käsitiskiaine pitää sisällään:
- natriumkookossulfaattia
- kookosglukosidia
- layryyliglukosidia
- natriumglukonaattia
- natriumsitraattia
- eteeriset öljyjä
- vettä
- limoneeni
Sain Kiertin bambuisen tiskirätin tervetulolahjana uudesta työpaikasta - tätä olenkin himoinnut jo pidemmän aikaa, mutten ollut ehtinyt tilata sitä netistä. Kiitos kaunis! Tiskirätti on valmistettu bambusta joka on luonnostaan antibakteerinen ja tämän voi tarvittaessa huoletta pestä pyykinpesukoneessa 60 asteessa. Tällainen pitää saada vielä toinenkin :) Hyvästi "kertakäyttöiset" tiskirätit!
Olen kiinnittänyt huomiota myös siihen, että tiskikoneella pestessäni astioissa on usein valkoisia pesuaine jäämiä ja astiat haisevat aivan myrkylle. Olenkin aina huuhdellut lasin ennen kuin olen juonut siitä. Nyt sitä ei tarvitse enää tehdä, sillä panostin myös konetiskitabletteihin ja käytössä onkin nyt turvallisemmat ympäristösertifioidut Attituden konetiski tabletit:
EI sisällä fosfaattia tai klooria |
Ekologiset konetiskityynyt ovat hiilidioksidineutraali tuote eli kestävää kehitystä tuetaan näillä tuotteilla. Tyynyt pitävät sisällään:
- natriumsitraattia,
- natriumkarbonaattia,
- natriumperkarbonaattia,
- natriumsilikaattia,
- natriumglutonaattia
- kasviperäisiä tensidejä
Tuoksuna on ihana ylang-ylang ja tangerine |
Nestemäinen pyykinpesuaine pitää sisällään:
- kookospähkinästä johdettu pinta-aktiivinen aine
- maissista ja kookospähkinästä johdetut ionittomat pinta-aktiiviset aineet
- natriumsitraatti
- natriumglukonaatti
- eteeriset öljyt
- vesi
- limoneeni
- linalooli
Pyykinpesutuloksesta olen kuullut vain hyvää monilta, tällä lähtee tahratkin paremmin kuin tavallisilla pyykinpesuaineilla. Olen ollut tyytyväinen pesutulokseen ja pyykit tuoksuvat hyvälle. Olen huomannut nenäni tulleen herkemmäksi synteettisille tuoksuille, ne ottavat nenääni herkemmin ja tuntuvat todella voimakkaille, eivätkä ne tuoksu enää yhtä hyvälle kuin aijemmin. Tokihan myös eteerisille tuoksuille voi herkistyä, mutta tällä hetkellä on hyvä näin.
Koko Attitude-tuoteperhe on vegaaninen. Attitude-tuoteperheeseen kuuluvat pyykinpesuaineiden lisäksi myös kodinpuhdistusaineet, ilmanraikastimet sekä erityisesti lapsille suunnitellut Eco-Kids hygienia- ja puhdistustuotteet. Lasten tuotteista meillä on ollut testissä kylpyvaahto ja itselläni on ollut käytössä Attituden ihanan lootuksen tuoksuinen deodorantti, harmikseni sen saatavuus rajoittuu kotikaupungissani verkkokauppoihin.
Attituden kotisivun löydät TÄÄLTÄ. Attituden löydät pienempien ekoliikkeiden lisäksi myös isoimmista marketeista, joissa on myynnissä vaihtoehtoisesti myös mm. ekologisia Lily's ja Ecover kodin puhdistus- ja pesutuotteita.Käytämme kaikkia edellä mainittuja tuotesarjoja myös työpaikallani ekokampaamossa. Puhdistamme ja pyykkäämme ekologisilla tuotteilla.
Muistathan, että on ekologisempaa käyttää vanhat pesuaineet loppuun ja ottaa sitä mukaa uudet luontoa säästävät tuotteet käyttöön. Ostamasi tuotteet ovat jo kuluttaneet maapallomme luonnonvaroja ja rahaa. Jos koet ettet millään haluaisi käyttää vanhoja tuotteita loppuun itse, on yhtä hyvä lahjoittaa ne jollekin muulle loppuun käytettäviksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti